lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hengailua ja kirppistelyä

Hi there!

Ihan ensiksi kerron, että ei olla tuolla alueella, missä trooppinen hirmumyrsky Ita riehuu tai oikeastaan riehui, sillä mysky laantui lähes heti kun pääsi maalle. Ollaan Brisbanessa, mikä on noin 2000 kilsaa etelämpänä, ei siis hätää!

Ollaan pyöritty tässä Brisbanen seudulla nyt viikon verran, mutta itse kaupunkiin ei olla vielä päästy. Tarkoitus olisi tänään mennä pariksi yöksi aiemmin tapaamallemme Keithille kylään. Tää on tosi jees, sillä taas kun isossa kaupungissa ollaan, ei kohtuuhintaisia majapaikkoja meinaa löytyä mistään. Sain myös tilattua iHerbistä täydennystä proteiinipatukkavarastoihin, jes! Ne on tosi kätevää evästä täällä reissun päällä, kun ei tarvii valmistaa mitään ja noissa iHerbin patukoissa on lisäksi tosi hyvät ravintoarvot ja vähän jopa liian hyvä maku.

Om nom<3


Viime päivinä ollaan pyöritty eri kylissä tässä Brisbanen ympäristössä ja nautittu rauhasta. Ollaan onnistuttu löytämään sellaiset yöpaikat, että ollaan oltu melkein ainoita yöpyjiä. Seura on koostunut lähinnä vuohista ja linnuista ja ai että on ollu kivaa <3

Vuohet halus ruokaa

Onks pakko nousta jos ei taho?

Black swans

Tässä viimeisimmässä yöpaikassa törmättiin (kirjaimellisesti) reissun isoimpaan hämähäkkiin. Olin aamulla menossa vessaan ja kävelin suoraan sen verkkoon. Onneksi hämis itse hengaili verkon yläosassa, joten en sentään saanut sitä päähäni. Hämiksellä oli kokoa jalkoineen päivineen varmaan sellaiset 4-5 senttiä. Netistä tutkimalla elukka osottautui Golden orb-weaveriksi, joka ei ole kovin myrkyllinen. Netti tiesi myös kertoa, että tämä kyseinen yksilö on naaras, sillä urokset kasvavat maks. 6 millisiksi.

Rouva hämis

 

Kirppistelyä OZissa

 

Koska meille ei kovin kummoisia ole tässä viime päivinä tapahtunut ajattelin kertoa hieman Australialaisista kirppiksistä, sillä niillä on tullut vierailtua usein reissun aikana. Täällä on kolme isoa ketjua, jotka ovat jonkun hyväntekeväisyysjärjestön ylläpitämiä, Vinnies, Salvos Stores ja LifeLine shops. Eli siis vähän kun kontti ja pelastusarmeija Suomessa (itseasiassa Salvos Stores on nimen omaan Salvation Armyn kauppa).

Noi kolme löytyy lähes joka kaupungista ja niissä on myynnissä tosi hyvää ja halpaa kamaa. Vaatevalikoimat on hyvät ja myös nuorten kuteita on tarjolla paljon (toisin kuin Suomen vastaavissa, jossa vaatteet on pääasiassa jostain 70 luvulta). Just eilen ostin mekon hintaan 3,5 taalaa, eli noin 2 euroa. Kyseiset kirppikset toimivat ihan täysin lahjoituksilla. Yksi paikallinen sanoi, että varsinkin rikkaamilla on tapana viedä välillä jopa käyttämättömiä vaatteita noihin joten siksi niissä on niin hyvää tavaraa. Täällä ei ilmeisestikään ajatella samoin kuin Suomessa (kyllä mä vielä joskus tätä käytän...) vaan kierrätetään vaatteita ahkerasti.

Tää sopii (nais)matkailijalle varsin hyvin, sillä voin ostaa noilla hinnoilla "uusia vaatteita" vaikka joka viikko ja vastaavasti viedä vanhat tilan loppuessa takaisin.  Everybody wins!






Suomen malliin itsemyyntikirppiksiä täältä ei sen sijaan löydy. Itseasiassa en ole nähnyt yhtäkään. Muutamia yksityisiä kirppiksiä (mihin voit halvalla myydä omat kuteesi ja pitäjä päättää mitä ostaa ja paljon maksaa) on isoimmissa kaupungeissa, mutta näissä on monesti ostajan näkökulmasta paljon suolaisemmat hinnat kuin noissa yllämainituissa.

Meillä on siis ollu varsin rauhallinen viikko ja nyt on hyvä lähteä katsastamaan Brisbanen hulinaa.

Cheers!


Elina ja Ola

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit kommentoida myös anonyyminä!